HÄÄT
Ravintola Nallikarissa

Pienet tai suuret häät onnistuvat Ravintola Nallikarissa

Häät Ravintola Nallikarissa vuodenaikojen mukaan
Ravintola Nallikarin kabinettien lisäksi Ravintola on kokonaisuudessaan varattavissa juhla käyttöön. Ravintola sijaitsee meren ääressä, mikä tuo hääjuhlaan ainutlaatuisen tunnelman eri vuodenaikojen mukaan.
Nallikarin puistoalue ja meri tarjoaa hienon taustan juhlille ja valokuvauksille. Vihkiminen onnistuu myös paikanpäällä.
Ravintola Nallikarin keittiössä juhlamenujen suunnittelu lähtee perinteistä, missä pyritään käyttämään lähialueen laadukkaita raaka-aineita. Menuissa sovelletaan uusia ja sesonkien tuomia tuotteita, mutta kaikista tärkeintä ovat hääparin omat toiveet!

Juhlatilat ja koristelu

Autamme teitä valitsemaan tunnelmaan ja tilaisuuden kokoon parhaiten soveltuvat tilat. Suunnittelemme yhdessä pöytäjärjestyksen salin, henkilömäärän ja juhlan luonteen mukaisesti. Juhlakattauksiimme kuuluvat kynttilät ja servietit. Tarvittaessa voitte tilata meiltä valkoiset pöytäliinat, kukat, menu- ja plaseerauskortit, sekä muut somisteet. 
Yhteistyökummaneina toimivat Aleniuksen puutarha ja Kukkakauppa Kanerva.

Juhlatarjoilut
Ravintola Nallikarissa osataan perinteinen juhlatarjoilu. Ruokalistallamme on upeita menukokonaisuuksia sekä pöytiin tarjoiltuna että buffet-pöytään katettuna.
Hyvän ruuan kruunaa sille täydellisesti sopiva viini. Ravintolan juomasuositusten takana on ammattitaitoinen ravintolan henkilökunta, joka on maistelemalla ja vertailemalla löytänyt hyvät ruuan ja viinin yhdistelmät. Loppuillasta häävieraiden käyttöön voidaan avata baari.

Musiikki ja ohjelma
Ravintola Nallikarissa soi taustamusiikkina kevyt klassinen musiikki tai voit soittaa myös omaa häämusiikkia puhelimen tai pad-laitteen välitykselle. Käytössänne on myös ravintolan tanssilattia. Tarvittaessa varaamme orkesterin tai muita esiintyjiä tilaisuuteenne.
Suurissa juhlissa seremoniamestarin rooli on tärkeä juhlien onnistumisen kannalta. Hän huolehtii vieraiden viihtymisestä ja ohjelman etenemisestä.

Hääyö modernissa Poiju Villassa Nallikarin Lomakylässä
tai Hotelli Edenissä ja majoitus häävieraille

Jääden yöksi Hotelli Edeniin tai Nallikarin Lomakylän Poiju Villaan voitte nauttia kiireettä häistä, hääparista ja juhlatunnelmasta. Voitte rauhassa rentoutua Kylpylässä ja nauttia yhdessäolosta. Ravintola Nallikarista nähden Hotelli sijaitsee rantabulevardia pitkin 460 m etelään.
 
Palveluksessanne
Koko Ravintola Nallikarin ammattitaitoinen ja asiantunteva henkilökunta auttaa teitä mielellään yksityiskohtien järjestelyissä.
Tervetuloa suunnittelemaan ja sopimaan teille ikimuistoisesta ja unohtumattomasta hääjuhlasta Ravintola Nallikarissa. Häätarjouksen voitte pyytää soittamalla tai lähettämällä sähköpostia myynnin osoitteeseen.
 
Ota yhteyttä ja tehdään yhdessä unohtumaton hääjuhla.